Pages

28/10/2011

Helppo ja nopea marjapiirakka


Jos saat vieraaksesi yllätysvieraita, tai muuten vaan ei huvita tehdä mitään monimutkaista, niin tässäpä sinulle helppo marjapiirakan ohje. Piirakkaan tarvitset:
1 pkt valmista murotaikinaa (esim. Sunnuntai tai Myllynparas)
1 prk vaniljarahkaa
1 prk kermaviiliä
2 rkl sokeria
1 muna
marjoja (esim. mustaherukka ja vadelma)
Painele murotaikina piirasvuokaan. Sekoita rahka, kermaviili, sokeri ja muna keskenään. Kaada seos taikinan päälle. Lisää päälle marjoja. Paista uunissa n. 200 C puolisen tuntia. Anna jäähtyä ja nauti sellaisenaan tai vaniljajäätelön kanssa.

27/10/2011

Vauvan myssy


Tartuin toistamiseen puikkoihin vauvan myssyn tiimoilta ja tekaisin oheisen valkoisen lakin. Lankana on käytetty Novitan Wool-lankaa ja puikot oli numeroa kolme. Myssy syntyy kutomalla täysin ainaoikeaa. Tällä Novitalta löydetyllä ohjeella myssyn päänympärys tulee noin 38 senttiseksi ja vähentämällä puikolla olevien silmukoiden sekä tehtävien kerrosten määrää, voi myssyä muokata eri kokoisiksi.


Luo puikolle 32 silmukkaa ja neulo yksi kerros ainaoikeaa. Seuraavalla kerroksella neulo 2 oikein ja lisää 1 silmukka. Kudo kunnes puikolla on jäljellä 4 silmukkaa. Neulo 2 silmukkaa oikein yhteen ja neulo kaksi viimeistä silmukkaa oikein. Toinen kerros kudo normaalisti ainaoikein. Toista näitä kerroksia 14 kertaa. Tämän jälkeen tee kavennukset kerroksen alussa eli kudo ensin kaksi silmukkaa ja sen jälkeen kaksi silmukkaa yhteen ja tee silmukan lisäys, kun puikolla on jäljellä enää kaksi silmukkaa. Toista kerroksia 14 kertaa. Vaihda lisäykset puikon alkuun ja jatka 9 kerrosta. Olet nyt lakin puolivälissä.

Sitten yhdeksän kerroksen ajan kavenna puikon alussa ja lisää puikon lopussa. Seuraavaksi lisää puikon alussa ja kavenna lopussa 14 kertaa ja vielä tee 14 kertaa päinvastoin. Kappaleesta muodostuu kuvan mukainen siksak-kaistale.


Lakki ommellaan niin, että lyhyempi yhdeksän kerroksen mittainen "lippa" tulee otsalle. Kudo ensin takasauma ja sitten vasta päälaella olevat kulmat yhteen. Päättele langat hyvin.

Nauhan voit joko virkata tai kutoa. Nauhan saat kudottua helposti niin, että luot neljä silmukkaa, kudot ne, mutta älä käännä työtä, vaan siirrä silmukat puikon toiseen päähän ja neulo toinen kerros. Näin muodostuu "ontto" nauha.


23/10/2011

Koristetyynyt


Sain kaunista kangasta tuliaisiksi Kiinasta ja siitä tein viikonloppuna ihastuttavat kortistetyynyt. Tyynynpäällinen on kokoa 40x40 cm ja sen on helppo valmistaa, kun varaat 41 cm leveän ja 102 cm pitkän kaistaleen kangasta. Tee ensin 1 cm käänteet kaitaleen molempiin päihin. Silitä kankaaseen taitteet 40 cm ja 80 cm kohdalle. Taittele kangas oikeat puolet vastakkain siten, että tyyny on 40 cm kokoinen. Käännä sitten 20 cm kaistale kankaan toiselle puolelle. Ompele kankaan sivut yhteen. Päättele ja käännä oikein päin. Valmista tuli!



Ja Hannalle kiitos kankaasta! :)

22/10/2011

Tiramisu

Kesäisellä Rooman reissulla tuli maisteltua useampaan otteeseen peri-italialaista tiramisua. Nyt rohkaistuin kokeilemaan kyseistä herkkua omassa keittiössä. Kannatti! Aivan mielettömän hyvää.

Tiramisuun tarvitset

200 g savoiardi keksejä eli sormikeksejä
4 dl vahvaa kahvia tai espressoa
400 g mascarponejuustoa
kolme kananmunaa
1 dl sokeria
ripaus suolaa
tummaa kaakaojauhetta

Keitä ensin kahvi, kaada se syvälle lautaselle ja mausta se oman maun mukaan sokerilla. Itse käytin ripauksen vanilliinisokeria. Anna kahvin jäähtyä.

Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa ensin keltuaiset ja 0,5 dl sokeria vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon mascarponejuusto. Sekoita tasaiseksi. Vatkaa sitten valkuaiset pienen suolaripauksen kera valkoiseksi kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon loput sokerit (0,5 dl) ja kaada keltuaisten ja mascarponen joukkoon. Nostele taikina varovasti tasaiseksi.

Kun kahvi on jäähtynyt, kostuta keksit yksitellen siinä ja asettele vuoan pohjalle. Itse käytin 17*25*5 cm vuokaa ja tiramisuni mahtui juuri täydellisesti siihen. Keksit imevät runsaasti nestettä, joten kääntele ne vain nopeasti molemmin puolin kahvissa. Lisää kerros täytettä ja ripottele pinnalle kaakaojauhetta. Täytä toinen kerros samalla tavalla. Malta odottaa, että tiramisu tekeytyy jääkapissa muutaman tunnin ja nauti.

19/10/2011

Väriä keittiöön!

Raikkaat värit piristävät mieltä näin kaamoksen alla. Valkoinen keittiömme on saanut punaraitaiset laskosverhot ja värikkään taulurivistön tuomaan iloista mieltä ja uusia inspiraation lähteitä kokkailujen lomaan.

Verhot on tilattu Marickenilta. Heillä on kattava valikoima erilaisia kankaita ja tapetteja, sekä ammattitaitoinen ompelupalvelu




Taide sopii keittiöön ihan siinä missä muuallekin.


Bright colours and artwork in kitchen gives you plenty of inspiration for cooking!

15/10/2011

Neulemekko


Bongasin neulemekon ohjeen Novitan syksyn 2011 lehdestä. Lehdessä mekko oli raikas leijonankeltainen, itse päätin toteuttaa neuleen valkoisena. Lankana oli Novitan Rose Mohair, jota on miellyttävä kutoa. Neule valmistui nopeasti, sillä käytössä oli kutosen puikot. Kuvio vaikutti ohjekaavion perusteella alkuun vaikealta, mutta kun idean tajusi, oli todella helppoa ja nopeaa edetä kutomisurakassa. Suosittelen tekemään omaa kokoasi pienempänä tämän mekon, sillä mitoitus oli mielestäni aika reilu.

Lämmintä syksyä!




09/10/2011

Sormikkaat

Syksyn viimassa kädet pysyvät lämpiminä itse kudotuissa sormikkaissa. Näiden pirteiden hanskojen kutominen ei ole vaikeaa, mutta vaatii hieman kärsivällisyyttä taiteilla useamman puikon kanssa.

Lankana käytin Nalle aloeveraa ja väri on tietenkin pinkki. Puikkoina oli numero 3.

Aloita sormikasprojekti oikean käden sormikkaalla ja luomalla 40 silmukkaa. Jaa silmukat neljälle puikolle ja kudo ensimmäinen kerros nurin. Kerroksen vaihtumiskohta on 1. ja 4. puikon välissä. Kudo nurjan kerroksen jälkeen 40 kerrosta oikein. Näin saat pitkän varren, joka pitää ranteet lämpimänä ja pysyy takin hihan sisällä.

Varren jälkeen kudotaan peukalokiila. Neulo 3. puikon ensimmäinen silmukka oikein, lisää yksi silmukka nostamalla silmukoiden välissä oleva lenkki ja kutomalla se kiertäen oikein. Neulo 3 silmukkaa oikein, toista silmukan lisäys kuten edellä ja kudo kerros loppuun. Neulo kaksi välikerrosta ja ja toista peukalokiilan lisäyksiä niin, että seuraavalla kerralla lisäysten väliin jää 5 silmukkaa, kolmannella kerralla seitsemän, neljännellä yhdeksän, viidennellä 11 ja kuudennella 13. Muista neuloa lisäysten välissä aina 2 välikerrosta. Viimeisten lisäysten jälkeen kudo vielä kaksi kerrosta aina kiilan alkuun saakka. Poimi kiilan 15 silmukkaa apulangalle odottamaan. Luo peukalokiilan odottavien silmukoiden tilalle kolme uutta silmukkaa ja neulo kaikilla silmukoilla taas sileää neuletta, kunnes sormikas ulottuu pikkusormen juureen.

Pikkusormea varten ota 1. puikon alusta 4 silmukkaa, luo 4 uutta silmukkaa ja ota 4. puikon lopusta 4 silmukkaa. Jaa silmukat kolmelle puikolle ja neulo suljettua neuletta kunnes pikkusormen kynsi peittyy. Tee kärkikavennukset eli jokaisen puikon lopussa kudo 2 silmukkaa oikein yhteen. Päättele hyvin.

Ota odottamassa olevat silmukat takaisin neljälle puikolle ja poimi pikkusormen juuresta 4 silmukkaa. Neulo suljettuna neuleena kolme kerrosta.

Nimetöntä varten ota pikkusormen juureen lisätyt 4 silmukkaa, poimi sormikkaan selkäpuolelta 5 silmukkaa, luo 4 uutta silmukkaa ja poimi kämmenpuolelta 5 silmukkaa. Kudo taas suljettuna neuleena kunnes kynsi peittyy ja tee kärkikavennukset sekä päättele hyvin.

Keskisormea varten poimi nimettömän juuresta lisätyt 4 silmukkaa, selkäpuolelta 5 s, luo 4 uutta silmukkaa ja kämmenpuolelta ota 5 s. Neulo kuten muutkin sormet.

Etusormen kutomista varten ota jäljellä olevat 12 silmukkaa ja poimi vielä keskisormen juuresta lisätyt 4 silmukkaa. Neulo kuten muutkin sormet.

Peukalo kudotaan niin, että langalla lepäävät silmukat jaetaan kahdelle puikolle ja peukalon juuresta poimitaan 4 s. Näillä 19 silmukalla kudotaan suljettuna neuleena yksi kerros oikein ja toisen kerroksen aikana kudotaan kaksi kertaa kaksi s oikein yhteen peukalon juuresta poimittujen silmukoiden kohdalla. Jatka neulomista kunnes kynsi melkein peittyy ja tee kärkikavennukset.

Vasemman käden sormikas kudotaan oikean peilikuvaksi, jolloin peukalokiila on 2. puikon lopussa. Pikkusormi aloitetaan 1. ja 4. puikolla.

Nyt pikaisesti puikot kilisemään ennen ensimmäisiä pakkasia!

02/10/2011

Prinsessakakku

Prinsessakakku kätkee sisälleen vadelmahilloa ja vaniljakreemiä. Kakku kuorrutetaan marsipaanilla. Leivontaan voi käyttää paljon aikaa ja vaivaa, mutta tällä ohjeella saat kakun aikaiseksi helposti ja nopeasti.

Kakkupohja tehdään tavallisesta sokerikakusta, johon käytetään

4 munaa
2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista uunin alatasolla 175- asteessa noin 25 minuuttia uunista riippuen. Annan pohjan jäähtyä ennen kun leikkaat sen kolmeen osaan.

Täytteeseen tarvitset

200 g marsipaania (valmiiksi värjättyä)
4 dl kuohukermaa
300 g vadelmahilloa
1 pussi vaniljakastikeaineksia (esim. Blå Band)
2 dl maitoa

Prinsessakakun teossa on seuraavaksi kolme vaihtoehtoa. Voit tehdä kakun valmiiksi jääkaappiin seuraavaa päivää varten. Tällöin joudut ennen esillepanoa koristelemaan kakun pinnan tomusokerilla, sillä marsipaani kerää jääkaapissa kosteutta pinnalleen. Toisaalta näin kakusta tulee mehevä, kun se saa tekeytyä yön yli kylmässä. Voit myös täyttää kakun ja laittaa sen kylmään ilman kuorrutetta. Tai viimeistellä kakun kokonaisuudessaan juuri ennen h-hetkeä. Varaa kuitenkin aikaa marsipaanin kaulimiseen, sillä se vaatii kärsivällisyyttä ja paljon tomusokeria!

Kakun täyttäminen siis tapahtuu laittamalla molempiin kerroksiin vadelmahilloa ja vaniljakreemiä. Kreemi syntyy sekoittamalla vaniljakastikeainekset 2 desiin maitoa. Anna kreemin tekeytyä kylmässä kymmenisen minuuttia. Kakun päälle laitetaan kermavaahtoa, jolla pystyy muotoilemaan kakusta pyöreämmän. Kaiken kruunaa marsipaanikerros. Marsipaani kaulitaan levyksi käyttäen runsaasti tomusokeria, jotta levy ei tartu alustaan. Saat levyn aseteltua kakun päälle rullaamalla sen kaulimen ympärille ja siitä varovasti rullaamalla auki kakun päälle. Jos kuorrutteeseen sattuu tulemaan reikä, niin tomusokeri ja koristeet pelastavat tilanteen!

Prinsessamaisia kakkuhetkiä!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...