Pages

Showing posts with label liimapuu. Show all posts
Showing posts with label liimapuu. Show all posts

04/01/2013

Tee itse ihana kynäteline puusta




Lahjoin jouluna ystäväpiiriä itse tehdyillä lahjoilla. Tällaisia kynätelineitä lähti kummitytöille. Telineet olivat helppoja valmistaa ja ovat kyllä aika kivoja – ja toivon mukaan tarpeellisia. Nämä telineet on tehty koivusta, mutta voit käyttää toki mitä muuta puuta tahansa. Itse käytin 75 mm paksua koivulankkua, jonka höyläsin ja sahasin oikeaan kokoon, mutta helpommalla pääsee, jos käyttää esimerkiksi valmista liimapuulevyä.

Kynätelinettä varten tarvitset paksua liimapuulevyä ja silityskuvan.
Mitat :
leveys: 60x 60 mm
Korkeus: 200 mm
Reiät on tehty 14 mm poranterällä

Sahaa palikat sirkkelillä oikeaan mittaan. Pyöristä kulmat ja reunat hiomalla. Piirrä palikan toiseen päätyyn 9 reiän paikkaa ja poraa merkkien mukaisesti 14 mm poranterällä. Sitten vain viimeistelyhionta. Näissä kynätelineissä ei ole mitään pintakäsittelyä, vaan palikat on jätetty ihan puhtaasti puulle. Pinnan voi toki käsitellä mieleiseksi, vahattu pinta voisi olla myös aika kiva. Minä halusin nyt ihan puhtaan kauniin pinnan johon sain tekstiilikuvan silitettyä. Silityskuvat tilasin Hanhelin nettikaupasta ja ne ovat ihanan samettiset puupinnalla. Silityskuvat ovat siis tekstiilikäyttöön tarkoitettuja, mutta nyt tuli testattua, että nämä yksilöt ainakin toimivat hyvin myös puupinnalla.








13/01/2012

Puuastia



Tässä puuastia, jonka tein massiivitammilevystä. Tämäkin keittiöremontin jäljiltä jääneestä jämäpalasta. Halusin astiasta kulmikkaan ja syvennyksen puolestaan halusin kaartuvan tasaisen pehmeästi. Ja sepä olikin vähän vaikeampi tehtävä niillä työkaluilla, joita minulla oli käytettävissä. Siispä ratkaisuksi muodostui tammilevyn sahaaminen neljään yhtä suureen osaan. Kaksi näistä puupaloista tuli käyttöön sellaisenaan astian ulkoreunoiksi, mutta kahteen kapulaan piirsin ensin kaaren, jonka mukaan sitten kapulat sahattiin kaarevaan muotoon(2). Näistä tuli siis astian sisäosat. Sitten puukapulat liimattiin takaisin yhteen ja hiottiin kauttaaltaan (3). Pintaan unikkoöljyä ja voilá! Astia oli valmis!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...