Helteet ovat saapuneet Suomen lisäksi myös tänne valtameren toiselle puolelle. Kuumalla kelillä tekee mieli jotain kevyttä ruokaa ja päätin vihdoin tutustua kvinoaan salaatin muodossa. Löysin paikallisesta keliaakikkolehdestä runsaasti kvinoaa sisältäviä ohjeita. Suosikkini parsa ja avokado olivat liittoutuneet kvinoan ja sitruunan kanssa tässä reseptissä, joten olin myyty.
Tarvitset:
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl sitruunamehua
1 tl hunajaa
1 valkosipulin kynsi silputtuna
1 rkl basilikasilppua
Suolaa ja pippuria maun mukaan
2 kuppia vettä
1 kuppi kvinoaa
Hyppysellinen suolaa
1 tl oliiviöljyä paistamiseen
1 rkl sitruunamehua
Nippu parsaa parin sentin pätkinä
Avokado kuutioina
2 rkl silputtua basilikaa
Tee ensin kastike. Sekoita oliiviöljy, sitruunamehu, valkosipuli, hunaja ja basilika keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kuumenna kattilassa vesi, kvinoa ja suola. Anna kiehua 15 minuuttia tai kunnes vesi on haihtunut. Kvinoan valmistuessa kuumenna lusikallinen oliiviöljyä pannulla. Lisää parsapalat ja sitruunamehu. Kypsennä viitisen minuuttia.
Kun parsat ja kvinoa ovat valmiit, sekoita ne ja avokado isossa kulhossa. Lisää joukkoon kastike ja sekoita se tasaisesti sekaan. Lopuksi lisää basilikasilppu.
Showing posts with label salaatti. Show all posts
Showing posts with label salaatti. Show all posts
03/06/2013
30/04/2011
Kasvata itse salaattisi
Growing your own salads is easy. It takes only a couple of weeks to grow for example rocket.
Subscribe to:
Posts (Atom)
