Pages

22/11/2012

Paperitähtiä jouluikkunaan





Ihania joulukoristeita saat helposti askartelemalla paperitähtiä! Voit tehdä niistä eri kokoisia ja ripustaa vaikka ikkunaan tai joulukuuseen.


Näitä helppoja paperitähtiä varten tarvitset neliön muotoisia papereita, sakset ja liimaa. Lisäksi tarvitset narua, jos haluat mahdollisuuden ripustaa tähtiä esimerkiksi sinne joulukuuseen.







1.                                                                                 2.

1. Taita paperi kaksinkerroin.                                  
2. Avaa taitos, ja taita uudestaan toiselta sivulta kaksinkerroin.



3.                                                                                 4.


3. Taita nyt paperin kulmat vastakkain kolmioksi
4. ja sama toiseen kulmaan.












5.Leikkaa paperin joka sivulle halkio n. paperin reunan ja keskustan puoliväliin.












6. Taita kulmiin kolmiomaiset siivekkeet kuvan mukaisesti















7. Liimaa siivekkeet toisiinsa siten, että levitä liimaa vain toiselle siivekeelle ja  nosta viereinen siiveke liimapinnan päälle. Toista sama kaikkiin kulmiin.



8. Nyt sinulla on tähden toinen puolisko valmiina. Tee vielä toinen samanlainen ja liimaa ne toisiinsa kiinni. Jos haluat lisätä tähteen narun, liimaa se samalla, kun asetat tähden puolikkaita toisiinsa kiinni.
Nyt tähti on valmis!





 Ihanaa Joulun odotusta!



Lisää origami- ja paperi ohjeita löydät alla olevista linkeistä:
paperikukkia
paperikissa
paperivene
silkkipaperipalloja
paperimekko

Vinkkejä jouluun löytyy seuraavista linkeistä:
joulukalenteri
suklaamanteleita
pipareita
pipareiden koristelua
joulupallo


7 comments:

Hape said...

ja niin kauniita kuvia niistä tähdistä! Katsotaanpa jospa mekin lasten kanssa osattaisiin yrittää ainakin. Ainakin lämmin glögi tulee maistumaan.

Ulla said...

Helppoja nämä tähdet ainakin ovat, joten kyllä varmasti onnistuu!

Suvi said...

Tehtiin oppilaiden kanssa tähtiä ja niitä riittikin moneen ikkunaan. Hienoja tuli! -Suvi-

Ulla said...

No teillä on ollut siellä oikein tähtitehdas käynnissä! Hieno juttu! :)

Pikku pikku said...

Nämäkin on kerrassaan ihania!

Ulla said...

:)

Ulla said...

Muistatko vanhan kikan, millä silkkipaperista tehdyt lumihiutaleet saa kiinnitettyä ikkunaan? Maidolla. Tehtiin lasten kanssa lumihiutaleita ja vanha kikka toimii edelleen..
http://ohsoihana.blogspot.sg/2013/11/lumihiutaleita-silkkipaperista.html

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...