Tämä ohje on siis suoraan Glorian ruokasivuilta napattu:
Jäädytetty mansikka-pistaasikakku
8–10 annosta
8–10 annosta
Mansikkasose
8 dl tuoreita mansikoita
3 rkl sokeria
1 rkl balsamiviinietikkaa
Tuorejuustotäyte
2 dl vispikermaa
200 g sitruunatuorejuustoa
1 dl turkkilaista jogurttia
½ dl sokeria
n. 2 dl tuoreita mansikoita
2 rkl juoksevaa hunajaa
Pohja
n. 9 savoiardikeksiä
1 ½ dl täysmehutiivistettä (esim. punaherukka)
Lisäksi
4 dl suolattuja, kuorellisia pistaaseja
5 dl tuoreita mansikoita
8 dl tuoreita mansikoita
3 rkl sokeria
1 rkl balsamiviinietikkaa
Tuorejuustotäyte
2 dl vispikermaa
200 g sitruunatuorejuustoa
1 dl turkkilaista jogurttia
½ dl sokeria
n. 2 dl tuoreita mansikoita
2 rkl juoksevaa hunajaa
Pohja
n. 9 savoiardikeksiä
1 ½ dl täysmehutiivistettä (esim. punaherukka)
Lisäksi
4 dl suolattuja, kuorellisia pistaaseja
5 dl tuoreita mansikoita
1. Huuhtele mansikat ja poista kannat. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi survokseksi. Lisää sokeri ja balsamiviinietikka. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa. Vuoraa suorakaiteen muotoisen vuoan (vet. 1 1/2 l) sisäpinta reilunkokoisella tuorekelmuarkilla. Kaada puolet mansikkasoseesta pohjalle ja jäädytä kerrosta pakastimessa noin 15 minuuttia.
2. Kuori sillä välin pistaasit ja valmista täyte. Vaahdota kerma kuohkeaksi. Lisää tuorejuusto, jogurtti ja sokeri. Lisää 1 ½ dl kuorittuja pistaaseja ja säästä loput koristeluun.
3. Kun mansikkasose on jäätynyt, lusikoi tuorejuustotäyte vuokaan täplittäin ja koloihin loppu mansikkasose. Paina pestyjä mansikoita sinne tänne täytteeseen. Jos mansikat ovat suuria, lohko ne pienemmiksi. Valuta vielä hunaja joukkoon. Jos haluat oikein kiemuraisen leikkuupinnan, pyöräytä haarukalla sieltä täältä samalla tavalla kuin tekisit tiikerikakkua.
4. Kasta keksit kummaltakin puolelta mehussa. Anna mehun imeytyä ja värjätä keksien pinta, noin 20 sekuntia molemmin puolin. Paina keksit täytteen päälle tiiviiksi pohjaksi. Saatat tarvita keksejä vähemmän tai enemmän vuoan koosta riippuen. Vedä tuorekelmun reunat suojaksi. Anna kakun jäätyä pakastimessa vähintään 6 tuntia, mielellään yön yli.
5. Kasta vuoka ennen tarjoamista kuumaan veteen. Kumoa kakku tarjoiluvadille ja irrota tuorekelmu. Anna kakun sulaa noin 45 minuuttia huoneenlämmössä ennen tarjoamista. Koristele pistaaseilla ja mansikoilla.
Tarjoiluhetkellä kakku oli keskeltä vielä vähän kovaa, hetken kun olisi maltettu odottaa, niin se olisi ollut sopivan sulanutta.
No comments:
Post a Comment