Pääsin pitkästä aikaa treffeille - mieheni kanssa tietysti. Treffipaikka löytyi kotikulmilta, kun sopivasti Herttoniemen kyläjuhlat tarjosi mahdollisuuden ulkoilmaelokuviin Erätorilla. Illan pätkä oli Komisario Palmun Erehdys, jonka alussa näytettin sympaattisia vanhoja mainoksia vuosikymmenten takaa. Katsojat toivat omat tuolit ja eväät mukanaan ja tunnelma oli lämpimänä syysiltana suorastaan ihastuttava. Meillä oli eväänä kolmioleipiä, kuumaa kaakaota ja vaahtokarkkeja. Eväsleipiin löytyivät ainekset kyläjuhlien ajaksi ilmestyneestä Pop Up Kyläkaupasta. Leipotuvan Herkkuleipä oli aivan mainiota, eikä tarvinnut täytteeksi mitään ihmeempää, koska leipä itsessään oli niin maukas - makua leipään toivat rusinat, kumina, maustepippuri ja erilaiset siemenet.
Kolmioleivät ovat helppoa retkiruokaa, ja täytteen voi valmistaa omien mieltymysten mukaan. Perinteisesti leivistä leikataan reunat pois, mutta tällä kertaa en halunnut tehdä niin, koska itse leipä oli enemmän pääasiassa kuin täytteet.
Hyviä täytteitä leiville:
Tonnikala: tonnikalaa, kermaviiliä, maustekurkkua, ruohosipulia,mustapippuria, lehtipersiljaa
Kurkku:Ruohosipulituorejuustoa,tuorekurkkua,salaattia
Paahtopaisti: paahtopaistia, salaattia, maustekurkkua, majoneesia,puolukkahilloa
No comments:
Post a Comment