Pages

14/04/2012

Macaron-leivokset

Näitä suloisia pieniä leivoksia saa kaupasta monissa herkullisissa väreissä, mutta niitä on myös helppo tehdä itse. Ainekset koostuvat vain sokerista, vedestä, kananmunasta ja mantelijauheesta ja herkuttelemaan pääsee tunnissa.

Leivontaan tarvitset:

1,5 dl sokeria
0,25 dl vettä
3 valkuaista
100g mantelijauhetta
2 dl tomusokeria
elintarvikeväriä

Mittaa kattilaan vesi ja tavallinen sokeri. Kiehauta seos ja keittele sitten matalalla lämmöllä muutama minuutti, kunnes seos on siirappimaista.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kaada kuuma siirappiseos ohuena nauhana vaahdon joukkoon ja jatka vatkaamista täydellä teholla. Vaahto on valmista, kun se ei enää valu vatkaimista.

Siivilöi tomusokeri ja mantelijauhe ensin kulhoon ja sitten vasta uudestaan siivilän läpi vaahdon joukkoon. Sekoita koko ajan ja lisää kuivat aineet pienissä erissä. Tämän jälkeen voit värjätä taikinan haluamallasi värillä.

Pursota taikina leivinpaperin päälle ja muista jättää leviämisvaraa. Macaronit myös kohoavat hieman uunissa eli älä tee liian pulleita taikinakasoja. Anna taikinan levätä 15 minuuttia ennen kuin laitat ne uuniin paistumaan. Parhaan lopputuloksen saat kiertoilmauunissa. Paista 175 asteessa kymmenisen minuuttia.

Anna macaronien jäähtyä ja täytä ne sitten joko hillolla, marmeladilla tai suklaalevitteellä. Täytteeksi sopisi mainiosti myös lemon curd.

No comments:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...