Pages

Showing posts with label aamiainen. Show all posts
Showing posts with label aamiainen. Show all posts

27/09/2012

Amerikkalaiset pannukakut


Jenni lähti Amerikkaan ja jatkaa blogikirjoittelua sitten uudelta mantereelta käsin. Saamme sieltä varmasti aivan uudenlaisia tuulahduksia askartelu ja ruokaohjeisiin! Yksi ihanimpia juttuja Jenkeissä on ehdottomasti käydä syömässä pannarit aamiaiseksi jossain kulmakuppilassa. Mutta ei niiden pannareiden perässä tarvitse Amerikkaan asti lähteä. Niitä voi tehdä ihan hyvin omassa keittiössä ja aloittaa aamu herkutellen.

Amerikkalaiset pannukakut

3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
0,5 tl suolaa
2 dl maitoa
1 muna
1 rkl sulatettua voita

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa maito ja muna yhdessä. Yhdistä ainekset, lisää voi. Paista joko lettupannulla tai tavallisella pannulla. Lettupannulla paistettaessa yhteen lettuun menee n. 2 rkl taikinaa ja saat siten 8-9 pannaria tästä taikinamäärästä. Letut ovat valmiita käännettäväksi, kun taikinan pinta alkaa kuplia. Paista toiselta puolelta kauniin kullanruskeaksi.

Tarjoile pannarit voin ja vaahterasiirapin kanssa. Pannarit maistuvat ihanalle myös tuoreiden marjojen kanssa. Klassikkopannaria saat, kun lisäät taikinaan mustikoita. Kokeile myös muita marjoja, tai vaikka rusinoita!

30/11/2011

Croque Madame ruisleivällä

Croque Madame - Croque Monsieurin sisko eli perinteinen paahdettu kinkku-juusto leipä kananmunan kanssa toimii todella hyvin ruisleipäversiona. Suosittelen! Ja juttuna tässä on nimenomaan vahva juusto. Jää vähän pliisuksi, jos käyttää emmentalia.

Leipiin tarvitset:
Ruisleipää
palvattua kinkkua
gruyere juustoa
dijon sinappia
voita

Laita uuni kuumenemaan 250 C asteeseen. Voitele leivät voilla ja dijon sinapilla. Laita väliin kinkku ja juusto. Laita leipäpalat vastakkain ja päälle reilu kerros gruyere juustoa. Paahda leipiä uunissa kunnes juusto on sulanut ja saanut kauniin värin. Paista kananmuna vain yhdeltä puolelta, jotta keltuainen jää vähän löysäksi. Tarjoile leipä munan kanssa.

24/08/2011

Aamu ystävien seurassa!


Välillä tuntuu, että kalenterista ei löydy tilaa treffeille, kun kaikki illat ovat bookattuja. Kutsu ystäväsi luoksesi aamiaiselle tai brunssille! Aamuisin voi melkein paremmin löytää laatuaikaa ystäville. Tarjottavatkin on helppo järjestää, tuoreet croissantit löytyy joko lähileipomosta tai kaupan pakastealtaasta. Tuoreet hedelmät voi tarjota sellaisenaan tai niistä voi tehdä ihanan salaatin. Ja tarjolle kuohuviiniä, totta kai! Jenni ilahdutti minua tulemalla luokseni brunssille. Tuoreiden hedelmien ja croissantien lisäksi tarjosin hänelle itse tehtyjä porkkanasämpylöitä. Ne valmistuvat helposti ja maistuvat uunituoreina fantastisille.



Porkkanasämpylät

2 porkkanaa raastettuna
2 dl luonnon jogurttia
3 dl vettä
0,5 tl suolaa
1 pss tuorehiivaa
n. 10-11 dl hiivaleipäjauhoja
50 g margariinia
kurpitsan siemeniä

Raasta porkkanat. Sekoita kuivahiiva puoleen jauhoista. Sekoita lämpimään veteen puolet jauhoista, suola, porkkanaraaste ja jogurtti. Lisää sulatettu margariini ja loput jauhoista. Vaivaa taikinaa niin, että se irtoaa kulhon reunoista. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. Leivo taikinasta tanko ja jaa se n. 15-20 palaan. Pyöritä sämpylöiksi. Ripottele sämpylöiden pinnalle kurpitsan siemeniä, anna kohota n. 30 minuttia uuninpellillä ja paista 200 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.


Spend the mornining with your friends by inviting them for breakfast. When serving some warm croissants and fresh fruit with some sparkling wine, you'll get a splendid start for a day.





Muita herkullisia vinkkejä ihanaan aamuun:
Croque Madam ruisleipäversiona sopii tuhdimpaan tunnelmaan
Köyhät ritarit hemmotteluaamuun
Raikkaat Smoothiet reippailijoille

29/07/2011

Ihana aamiainen - köyhiä ritareita

Voisiko viikonloppuaamua aloittaa paremmin kuin nauttimalla köyhiä ritareita tuoreiden mansikoiden ja kermavaahdon kera. Nyt herkutellaan!

Köyhät ritarit valmistuvat helposti, tarvitset vain vaaleaa leipää, kananmunia ja maitoa. Sekoita muna ja maito ja dippaa leivät muna-maitoseoksessa. Sitten vain leivät pannulle paistumaan. Kermavaahdon ja mansikoiden kanssa ei sitten säästellä, onhan kuitenkin viikonloppu!

Perfect way to start a weekend is to have some french toast for breakfast. It is so delicious when served with whipped cream and fresh strawberries.


French toasts are easy to prepare. What you need is white bread, eggs and milk. Mix egg and milk, dip the sliced bread in the milk and fry on a pan. Enjoy the toasts with lots of cream and strawberries, it is weekend after all!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...